NGKNGK

"Saksassa NGK aloitti toimintansa lokakuussa 1979 pienellä Düsseldorfin myyntikonttorilla", sanoo Norbert Neuhaus, NGK Spark Plug Europen varatoimitusjohtaja. "Sen jälkeen on saavutettu voimakas myynnin kasvu, ja nykyään olemme suuri toimija Euroopan sytytystulppamarkkinoilla".

 

Viimeisen 26 vuodan aikana NGK on investoinut voimakkaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, mikä ilmenee erityisesti vuonna 1990 Ratingeniin avatussa NGK:n Euroopan teknisessä keskuksessa, jota eurooppalaiset autonvalmistajat käyttävät testauspaikkana moottoreilleen.

 

Tänään NGK tunnetaan innovaatioistaan, tuotteittensa laadusta ja korkeasta teknisestä suorituskyvystä. Sytytystulppien lisäksi olemme nyt saaneet myös vahvan maineen hehkutulppien ja lambdatunnistimien laadussa.

 

Me kaikki NGK:lla haluamme kiittää yhteistyökumppaneitamme: Eurooppalaista varaosakauppaa ja riippumattomia korjaamoja heidän luottamuksestaan ja tuesta, jonka avulla NGK on noussut myydyimmäksi sytytystulppamerkiksi.


© 1999-2006 NGK Spark Plug Europe GmbH, kaikki oikeudet pidätetään